Suomen Porakaivo Kuljetuskalusto

Porakaivo

Vesi on tärkeä

Puhdan ja hyvältä maistuva vesi kuuluu niihin asioihin, joita pidämme itsestään selvinä asioina päivittäisessä elämässämme. Heillä, joilla ei ole pääsyä kunnalliseen vesijohtoverkkoon, on vain yksi vaihtoehto - tehdä oma porakaivo.

Porattu vesikaivo on tänään modernein ja ympäristönäkökulmasta varmin vesilähde.

Porauksen vaiheet

Kustannusarvion hankinta ja porakaivon hinta

Porakaivo hintaan vaikuttaa kaivon syvyys, maaperä ja käytettävä pumppu. Mikäli vettä ei löydy kohtuullisesta syvyydestä (max 150m), niin tehdään kaivoon painehalkaisu. Painehalkaisu nostaa hintaa noin 500 euroa. Myös maaporauksen metrimäärällä on vaikutus hintaan,sen hinta on n.kolminkertainen verrattuna kallioon poratessa. Keskimääräinen hinta valmiille kaivolle on n.6000 euroa, sisältäen porauksen ja pumpun asennettuna.

Porakaivon paikan valinta

Porakaivon paikka pyritään sijoittamaan siten, että talon ja kaivon välisen vesijohdon vetäminen talolle sujuu vaivattomasti ja kaivon sijainti ei häiritse muuta pihan käyttöä. Kaivon paikkaa valittaessa tulee myös huomioida, että kaivon tekeminen vaatii kohtuu raskasta kalustoa, joten kaluston pääsy suunnitellun kaivon paikalle kannattaa varmistaa etukäteen. Kaivon sijaintiin vaikuttaa myös talon jätevesien käsittelysysteemien paikka. Imeytyskentän ja porakaivon väilinen suositus on n.30-50m. Kaivoa ei myöskään kannata sijoittaa notkon pohjalle, koska pintavedet kertyvät yleensä notkoihin ja saattaisivat valua kaivoon.

Poraus

Poraus aloitetaan aina "maaporauksella". Maaputken tarkoitus on estää pintavesien pääsy kaivoon sekä estää porareiän sortuminen (Maaosuudella). Mikäli poraus aloitetaan suoraan kalliolta, niin suojaputkea asennetaan kolmisen metriä. Joissakin tapauksissa porausta teräsputkella joudutaan tekemään syvemmällekin, jos kallio on hyvin rikkonaista. Teräsputken pitää tavoittaa ns.kiintokallio. Siten varmistetaan, että pintavedet eivät valu kallion halkeamia pitkin porakaivoon. Ensimmäisen teräsputken kärkeen hitsataan ns. maakenkä, jonka avulla putki porataaan maakerroksen läpi kallion sisään. Poraus voidaan suorittaa myös vanhan kaivon pohjasta.

Painehalkaisu

Poratuista kaivoista n.30% ei tule vettä, tai sen tulo on vähäinen. Niissä tapauksissa porakaivoon tehdään painehalkaisu. Painehalkaisussa porareikä tukitaan n.30metrin syvyydeltä ja sen alapuolelle lasketaan korkeapainepumpulla vettä. Veden paine aukaiseen kalliossa olevat halkeamat joissa vesisuonet kulkevat, siten vesi saadaan tulemaan porareikään. Painehalkaisu tehdään aina erillisellä paine-autolla.

Porakaivopumpun asennus

Porakaivopumpun asennustyön tekee pumppuasentajat(ei porari). Porakaivopumppu asennetaan kaivon pohjalle ja sieltä vesi johdetaan ylös putkea pitkin. Pumppu asennetaan siten, että pohjaan jää riittävä sakkatila. Kaivon suojaputki katkaistaan siten, että suojaputkea jää näkyviin maanpinnalle noin 20 senttiä. Suojaputken päähän asennetaan alumiininen suojahattu.

Paineastia pyritään sijoittamaan sisätiloihin, mutta joissakin tapauksissa se ei ole mahdollista ja silloin tarvitaan erillinen huoltokaivo. Ns.Betonista huoltokaivoa ei välttämättä tarvita,kun käytetään taloon menevän putken liittämiseen käyttetään ns.satulaliitintä. Teräsputken (maaputki) sisään laitetaan muovinen suojaputki, sillä estetään mahdollisen teräsputkesta irtoavan maun joutuminen veteen. Painesäilöitä on useita eri kokoisia ja mallisia käyttötarpeen mukaan.

Porkaivon pesu ja huolto

Porakaivo olisi hyvä pestä ja huoltaa säännöllisesti. Meiltä löytyvät tähän työhän arkoitetut korkeapaine-pesulaitteet

Ensin vanhasta kaivosta nostetaan ylös vanha pumppu, jonka jälkeen kaivo pestään koko matkalta. Tämän jälkeen tarkistetaan, että pumppu ja sen liittimet ovat kunnossa. Tarvittaessa asennamme tilalle uudet. Jos kaivossa on heikko veden tuotto, voimme samassa yhteydessä tehdä kaivolle painehalkaisun.

Saattolämmitys

Kaikissa tapauksissa taloon menevään putkea ei saada asennettua "routa-rajan" alapuolelle ja putki on vaarassa jäätyä talvella. Silloin on putken sisään voidaan asentaa lämmityskaapeli joka pitää putken sulana.

Talviasennusventtiili

Asennetaan silloin jos porakaivoa ei käytettä talvella, venttiili asennetaan pumpulta tulevaan putkeen n.2 metrin syvyyteen maanpinnasta. Venttiilin käyttö tapahtuu kuitenkin maanpinnalta porakaivohatun päältä. Venttili laskeen veden takaisin kaivoon kahdelta ylimmältä metriltä ja siten jäätyminen estetään.

Vesiposti

Porakaivovettä ei aina tarvita rakennuksessa sisällä, esim. kesämökeillä kaivon päälle asennetaan usein vain "vesiposti".

Käsipumppu

Porakaivoon on saatavana myös käsipumppu.

Porakaivon käyttöönotto

Ennen kuin porakaivo otetaan käyttöön, tulee vettä laskea jonkin aikaa kaivosta pois, ennen kuin se kytketään kiinteistön vesijohtoverkostoon. Porauksesta muodostuu hienoa kivi-ainesta, joka pyritään huuhtelemaan porauksen jälkeen pois, mutta sitä voi tulla vielä jonkin aikaa veden seassa, kunnes vesi kirkastuu.

Vesianalyysi

Suosittelemme, että vedestä otetaan vesianalyysi ennen käyttöönottoa.

Suodattimet

Joissakin tapauksissa vedestä löytyy joitakin ylimääräisiä haittoja, joiden poistamiseen tarvitaan erillisiä laitteita. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi rauta, mangaani ja radon.

Näihin on tänä päivänä olemassa kuitenkin hyviä laitteistoja, joilla vesi saadaan käyttökelpoiseksi.

Kuvia

Porakaivon poraus
Porakaivon poraus Porakaivon poraus Porakaivon poraus Porakaivon poraus Porakaivon poraus

Porakaivopumpun asentaminen
Porakaivopumpun asennus Porakaivopumpun asennus Porakaivopumpun asennus Porakaivopumpun asennus Porakaivopumpun asennus

Pyydä tarjous porakaivosta tai maalämpökaivosta

Copyright © Suomen Porakaivo Oy.